Lääkärinlaatu.fi olisi tarpeen - luottamus hoitosuhteessa

Pariisissa alkoi hammassärky. Siellä vasta oli vaikeaa löytää päivystävää hammaslääkäriä. Kun hammaslääkärille pääsin, hän kirjoitti viikon antibioottikuurin ja ohjeen menneä kuuden päivän kuluttua hammaslääkäriin. Se kuulemma on särkytapauksessa maan tapa.

Parissa päivässä antibiootti vei kivun. Palasin Suomeen ja oli kiire hoitaa hammas kuntoon, sillä muuten käsileikkaus olisi peruuntunut. Siksi netistä hammaslääkäriä etsimään. Löytyihän se aika jo seuraavalle aamulle.

Tässä ensimmäinen varoituksen sana.  Mieti kahdesti, menetkö sellaiselle lääkärille, jonka varauskirja on on tyhjä. Minkähän takia hänellä ei ole potilaita?  Kyseessä oli kuitenkin luotettavana pitämäni isompi firma, joten uskaltauduin.

Särky ei enää tuntunut, antibiootti oli tehonnut. En siis osannut sanoa, missä hampaassa särky on.  Tiesin, että oikean alaleuan keskivaiheilla.  Hampaassa ei tienkään ollut mitään päälle päin näkyvää vikaa. Olin käynyt maaliskuussa tarkastuksessa. Hammaslääkäri kysyi: aloitetaanko juurihoito?  Minä siihen, että ei kai siinä sitten muu auta. Piti aloittaa juurihoito ehjän hammaskruunun läpi. Löytyi kaksi juurta, joissa ei ollut vikaa. Kolmatta juurta etsittiin tunnin porauksella vielä seuraavanakin päivänä. Ei löytynyt.  Oli kai luutunut.

Käsi leikattiin. Hammassärky palasi entistä kovempana. Viallinen hammas olikin siinä vieressä. Ei muuta kun kiireesti taas hoidattamaan, nyt toisella hammaslääkärillä. Alkoi taas juurihoito. Juuressa oli tulehdus. Samalla viikolla Duodecim julkaisi Käypä hoitosuosituksen juurihoidosta. Se olisi kannattanut lukea etukäteen.  En tiennytkään on juurihoito on aika vaativa toimenpide.

Toisella käyntikerralla huomasin, että ei mennyt niin kuin Strömsössä.  Hampaan juuri kun on lievästi kaartuva, ja hammaslääkäri oli porannut suoraan (tämän minulle selosti myöhemmin seuraava hammaslääkäri).  Rahaa oli palanut yli 500 euroa tähän mennessä, ja hammasta särki edelleen.

Tässä vaiheessa pääsin hammaslääkärille, joka on parikymmentä vuotta paikannut hampaitani.  Viimeisen 10 vuoden aikana on tarvittu yksi paikan uusinta. Sanoin hänelle, kyllä se on sitten mukavaa, että aina kerrot, mitä olet tekemässä.  Hän totesi siihen, että jos ei osaa kertoa, hammaslääkäri ei välttämättä aina silloin tiedä itsekään, mitä on tekemässä.

Pilalle porattua juurta ei voi jälkikäteen korjata.  Näyttää siltä, että hammas joudutaan poistamaan.
On siis edessä hampaan poisto ja sitten implantti tai silta.  Väärän, terveen hampaan rikki porattu kruunu pitää tietysti uusia. En edes viitsi ajatella, mitä se maksaa.

Vielä kurjempaa on se, että autoimmuunisairauksissa ei saisi olla mitään infektioita, ja nimenomaan hammasjuuren tulehdukset ovat pahimpia aivoille.
 
Hammaslääkäripalveluita on ainakin Helsingissä hyvin tarjolla. Lääkärihinta.fi on oikein hyvä hintavertailuun. Lääkärilaatu.fi on vielä perustamatta.  Tampereella toimii Qikrates.com, siinä myös potilas/asiakasarviot ovat mahdollisia.  Soma ja näppärä ohjelmisto, potilasarvioita on vielä liian vähän.  Jos kaikki tamperelaispotilaat kävisivät innokkaasti tähdittämässä (1-5) omat lääkärinsä, se voisi tulla kätevä apu lääkärin valintaan.

Sotessa ei ole juuri hammaslääkäripalveluista keskusteltu. Potilas voisi valita palveluntuottajan. Hän ei suinkaan haluaisi valita firmaa, hän haluaisi valita lääkärin. Suomi on sellainen tasa-arvon maa. Me aina haluamme ajatella, että kaikki ovat yhtä hyviä, jos ovat Valviran laillistamia hammaslääkäreitä.
Niin minäkin luulin vielä kolme viikkoa sitten. Myös laitteistossa on laatueroja, vaikka Plandentin Suomessa onkin nykyaikaisemmat välineet kuin vaikkapa Ranskassa.  Ranskan porausvälineet toivat mieleen 1960-luvun.


Näillä välineillä jatketaan lähiviikot. En aimmin ymmärtänytkään, miten tärkeää luottamus on nimenomaan potilas-hammaslääkärisuhteessa.  Kun potilas on suu auki, kaikenlaisia imureita ja välineitä suussaan, ei näe, mitä tehdään eikä pysty puhumaan, eikä liikkumaan, pitää voida luottaa siihen, että lääkäri tietää mitä tekee ja tekee vain sellaista, mitä osaa.



Kommentit

cecilia sanoi…
Tuo on suuri pelkoni, että ulkomailla tulee tarve hammaslääkärille. Hyvä, että pääsit kuitenkin Suomeen. Olen samaa mieltä, että tuo luottamus on todella tärkeää, koska potilas ei itse näe tai tiedä välttämättä, mitä hammaslääkäri tekee.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Parempi kipulääke saatavilla Suomessakin - paitsi tilapäisesti loppu

Ei voi olla totta: koronalääkkeen uskomaton sivuvaikutus

Vaikeasti diagnosoitava MOGAD voi tulla koronan seurauksena