Tarvittaisiinko hoitoketjuun toipumishoitaja?
Verkossa on kaikenlaisia itseoppimisen kursseja. Käypä Hoito-suositukset antavat lääkärille hoito-ohjeet, milloin leikataan, milloin lääkitään, miten lääkitään ja mikä lääke tehoaa. Kun potilas potilas kotiutuu leikkauksesta, alkaa hoitoyksinäisyys ja kova toipumistyö. Sairaalan ohjeet loppuvat tikkien poistamiseen ja neuvoina on: pariin viikkoon ei saa nostaa painavia tavaroita ja välttää liiallista rasitusta. Ihan riippumatta siitä, mikä leikkaus on kyseessä, saunomiskieltoa ei ikinä unohdeta.
Mikä on painava? 5 kiloa, 10 kiloa, 20 kiloa? Mikä on rasittavaa, rappujen nousu kahdeksanteen kerrokseen, kävely, hölkkä, juoksu?
Sairaaloissa on nykyään kotiuttamishoitajia, jotka varmistavat, että vanhus asuu hissillisessä talossa ja että hänellä on joku, joka käy kaupassa ja muutenkin auttelee. Hyvä niin, mutta toipumistyössä potilas jää yksin. Vaikka on tarpeeksi terve kotiutumaan, voimia ei tahdo riittää kuntoutumiseen. Siinä tarvitaan sinnikkyytttä, päättäväisyyttä ja rohkaisua. Kuntosaleilla on personal trainer, jolta voi ostaa palveluja, jos haluaa six-packin tai pinkeämmän pepun, hauikset tai muuta turhanaikaista.
Toipuminen ei ole tässä iässä ja näillä perussairauksilla luontaista, spontaania paranemista.
Personal trainer ei ole suojattu ammattinimike, koulutus voi olla hyvin kirjavaa, tai sitä ei edes olekaan. Voi vain ryhtyä nimittämään itseään personal traineriksi. Oikeastaan tarvittaisiin ihan uusi ammattilainen kannustamaan sairauksien uuvuttama nuori tai vanha liikkeelle. Ei mitään body-buildingia, vaan vähitellen palautumista lähelle lähtötasoa. Toipumishoitaja, jonka kanssa tehdään toipumissuunnitelma. Hänelle voisi soittaa ja hän puolestaan kyselee, miten toipuminen etenee. Toipumishoitajana voisi olla vaikkapa saman operaation läpikäynyt vapaaehtoinen. Pääasia, että olisi tavoitettavissa myös ammattilainen, jonka puoleen voi kääntyä ongelmien yllättäessä.
Leikannut kirurgi ei ehkä saa tietää, kuinka paraneminen etenee. Kun tikit on poistettu, saattaa olla joku seuranta, tai ehkä hoitosanahirviö: piilosoittoaika. Eli joku, ehkä lääkäri saattaa soittaa. Hän ei ehkä ole koskaan nähnytkään potilasta, tutustunut vain papereihin. Minullekin on tulossa kaksi piilosoittoa lähiviikkoina. Kukahan mahtaa soittaa, mitähän hänelle pitäisi puhua? Missähän hän piilee?
Kaikista toimenpiteistä ei ehkä toivukaan entiselleen. Aionpa sitäkin piilolääkäriltä kysyä. Nyt, kun toimenpiteestä on kulunut kolme kuukautta, jaksan taas kävellä puolen tunnin päiväkävelyni. Minulla toipumishoitajan virkaa tekee kännykän Sport Tracker. Se osaa iloita, jos saan viikottaisen kahden ja puolen tunnin kävelyurakan täyttymään. Mutta armottomasti se muistuttaa, että kävelyvauhti on vielä hyvin paljon hitaampaa. Eikä Sport Tracker tiedä, miten väsynyt olen kävelyni jälkeen. Silloin olisi mukavaa, jos joku vähän lohduttaisi: kyllä se siitä.
Mikä on painava? 5 kiloa, 10 kiloa, 20 kiloa? Mikä on rasittavaa, rappujen nousu kahdeksanteen kerrokseen, kävely, hölkkä, juoksu?
Sairaaloissa on nykyään kotiuttamishoitajia, jotka varmistavat, että vanhus asuu hissillisessä talossa ja että hänellä on joku, joka käy kaupassa ja muutenkin auttelee. Hyvä niin, mutta toipumistyössä potilas jää yksin. Vaikka on tarpeeksi terve kotiutumaan, voimia ei tahdo riittää kuntoutumiseen. Siinä tarvitaan sinnikkyytttä, päättäväisyyttä ja rohkaisua. Kuntosaleilla on personal trainer, jolta voi ostaa palveluja, jos haluaa six-packin tai pinkeämmän pepun, hauikset tai muuta turhanaikaista.
Toipuminen ei ole tässä iässä ja näillä perussairauksilla luontaista, spontaania paranemista.
Personal trainer ei ole suojattu ammattinimike, koulutus voi olla hyvin kirjavaa, tai sitä ei edes olekaan. Voi vain ryhtyä nimittämään itseään personal traineriksi. Oikeastaan tarvittaisiin ihan uusi ammattilainen kannustamaan sairauksien uuvuttama nuori tai vanha liikkeelle. Ei mitään body-buildingia, vaan vähitellen palautumista lähelle lähtötasoa. Toipumishoitaja, jonka kanssa tehdään toipumissuunnitelma. Hänelle voisi soittaa ja hän puolestaan kyselee, miten toipuminen etenee. Toipumishoitajana voisi olla vaikkapa saman operaation läpikäynyt vapaaehtoinen. Pääasia, että olisi tavoitettavissa myös ammattilainen, jonka puoleen voi kääntyä ongelmien yllättäessä.
Leikannut kirurgi ei ehkä saa tietää, kuinka paraneminen etenee. Kun tikit on poistettu, saattaa olla joku seuranta, tai ehkä hoitosanahirviö: piilosoittoaika. Eli joku, ehkä lääkäri saattaa soittaa. Hän ei ehkä ole koskaan nähnytkään potilasta, tutustunut vain papereihin. Minullekin on tulossa kaksi piilosoittoa lähiviikkoina. Kukahan mahtaa soittaa, mitähän hänelle pitäisi puhua? Missähän hän piilee?
Kaikista toimenpiteistä ei ehkä toivukaan entiselleen. Aionpa sitäkin piilolääkäriltä kysyä. Nyt, kun toimenpiteestä on kulunut kolme kuukautta, jaksan taas kävellä puolen tunnin päiväkävelyni. Minulla toipumishoitajan virkaa tekee kännykän Sport Tracker. Se osaa iloita, jos saan viikottaisen kahden ja puolen tunnin kävelyurakan täyttymään. Mutta armottomasti se muistuttaa, että kävelyvauhti on vielä hyvin paljon hitaampaa. Eikä Sport Tracker tiedä, miten väsynyt olen kävelyni jälkeen. Silloin olisi mukavaa, jos joku vähän lohduttaisi: kyllä se siitä.
Kommentit